Miten fasilitoida mukaansatempaava etätyöpaja

Lue litterointi:

Kokeilemme podcastiemme litterointia ohjelmiston avulla. Antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, sillä botti ei ole sataprosenttisen tarkka.

Galen Low: Hei kaikille ja kiitos, että kuuntelette. Nimeni on Galen Low, ja edustan The Digital Project Manageria. Olemme digitaalisten ammattilaisten yhteisö, jonka tavoitteena on auttaa toisiamme kehittämään osaamistamme, kasvattamaan itseluottamustamme ja verkostoitumaan, jotta voimme vahvistaa projektinhallinnan arvoa digitaalisessa maailmassa. Jos haluat kuulla siitä lisää, käy osoitteessa thedigitalprojectmanager.com/membership.

Selvä, tänään opimme, miten fasilitoida mukaansatempaavia etätyöpajoja. Oppitunnin pitää bestsellerkirjailija, asiantunteva johtoryhmien fasilitaattori, Starfish Synergiesin perustaja ja Hasbron Play-Doh Power Solutions -yrityskoulutuksen yksinoikeudellinen pohjoisamerikkalainen tarjoaja, Theresa Bailey.

Theresa, tervetuloa takaisin ohjelmaan.

Theresa Bailey: Kiitos paljon. Olen todella iloinen, että sain tulla takaisin.

Galen Low: Olen todella iloinen, että olet täällä, koska keskustelimme siitä, miten käytät Play-Dohia johtoryhmien työpajoissa ja miten se vapauttaa luovuuden ja innovoinnin. Ajattelin, että tämä on täydellistä. Jos pohjustaisin aihetta, sanoisin, että projektinhallinnan maailma ja projektipäällikön rooli, etenkin digitaalisessa maailmassa, muuttuvat melko paljon. Ajattelin, että digitaalisessa projektinhallinnassa tapahtuu kaksi toisiinsa liittyvää asiaa. Ensinnäkin projektipäälliköiltä odotetaan yhä useammin kykyä fasilitoida työpajoja ja työskentelysessioita. Toiseksi projektipohjaista yhteistyötä tehdään yhä enemmän hybridi- ja etäkokoonpanoissa.

Ajattelen siis, että projektipäällikkö, joka osaa fasilitoida mukaansatempaavan etä- tai hybridipajan, on tällä hetkellä kullanarvoinen. Kuka olisikaan parempi opettamaan meille tätä kuin sinä, joka teet sitä paljon? Olen innokas perehtymään aiheeseen.

Theresa Bailey: Niin, ja autan ihmisiä rehellisesti selvittämään, miten fasilitoida, etenkin niitä, jotka eivät pidä muiden edessä puhumisesta. Tiedämme, että julkinen puhuminen arvioidaan usein pelkoasteikolla kuolemaa pelottavammaksi. Fasilitoinnin perusteiden selvittäminen onkin luultavasti suosituin työpajani. Tiedän siis, että tämä on erittäin tärkeä taito kaikilla aloilla ja kaikkialla.

Galen Low: Olet oikeassa. Siinä on jotakin epäluonnollista, minkä vuoksi sitä täytyy harjoitella ja kehittää.

Toivottavasti voimme tänään oppia joistakin asioista, jotka sinä opit kantapään kautta matkasi varrella. Et nimittäin aina ollut fasilitaattori, vaan päädyit fasilitointiin noin 15 vuotta sitten. Voitko kertoa meille lähtötarinasi? Miten siirryit lähes akateemisen uran tavoittelusta psykologian tohtorintutkintoon ja siitä johtoryhmille suunnattujen yritystyöpajojen fasilitointiin Play-Dohia käyttäen?

Theresa Bailey: Toki. Halusin itse asiassa monta vuotta sitten urheilupsykologiksi. Tein vapaaehtoistyötä, koska halusin auttaa, mutta myös päästäkseni jatko-opintoihin kliiniseksi psykologiksi. Olin vapaaehtoistyössä Canadian Mental Health Associationissa. Olin Ottawassa tekemässä projektia, jossa yritimme ymmärtää, miten asunnottomat halusivat saada palveluja. Menin erääseen suojaan ja päädyin istumaan vastakkain nuoren miehen kanssa, joka oli täsmälleen kaksi viikkoa minua nuorempi.

Olimme kasvaneet samalla tavalla. Halusin ymmärtää, miten hän päätyi sinne ja minä tänne. Sillä hetkellä haaveeni urheilupsykologin urasta lensivät ikkunasta ulos, ja aloin tutkia sitä, mikä auttaa ihmisiä kukoistamaan ja toimimaan tehokkaasti. Sen jälkeen suoritin yhteisöpsykologian maisterintutkinnon ja yritin todella ymmärtää, mikä auttaa ihmisiä menestymään. Tutkin resilienssiä nuorten naisten kriisisuojassa selvittääkseni, mikä auttaa ihmisiä pärjäämään heidän siirtyessään eteenpäin.

Se oli ensimmäinen vaihe elämässäni. Sen jälkeen siirryin koulutuksen pariin. Tein mielenterveyteen ja moniin muihin aloihin liittyvää työtä. Kun sain kolmannen lapseni, siirryin konsultointiin saadakseni enemmän joustavuutta. Pohjani oli kuitenkin tutkijana toimimisessa.

Kun aloin käyttää yhteisöpsykologian ja yhteisöjen kehittämisen kautta hankkimiani taitoja, tehdä enemmän tiimien rakentamista ja yhteisöjen fasilitointia sekä yrittää toteuttaa strategista suunnittelua, tajusin, etten pitänyt laskentataulukoihin liittyvästä tutkimustyöstä. Päädyin siis lopulta enemmän fasilitoinnin pariin.

Siellä tunsin olevani kotona. Tunsin olevani kotona yrittäessäni saada ihmisistä parhaat puolet esiin, kun olimme kaikki samassa paikassa. Siirrytään nopeasti pandemiaan: menetin kaikki tuloni kolmen päivän aikana maaliskuussa 2020 ja päätin palata juurilleni. Kokosin resilienssikurssin, jota aloin myydä.

Sitten Hasbron Kanadan markkinointijohtaja pyysi minua pitämään työpajan. Halusimme toteuttaa sen. Tästä alkaa loppuosa keskustelustamme. En ollut siihen mennessä koskaan fasilitoinut verkkotyöpajaa, koska siihen ei ollut tarvinnut ryhtyä. Nyt minun oli kuitenkin järjestettävä verkkotyöpaja, sillä lähitoteutus oli peruttu kahdesti, ja minua pyydettiin sisällyttämään Play-Doh siihen työpajaan.

Menin paikalle, selvitin, miten se tehdään, ja kaikki sujui niin hyvin, että kolme viikkoa myöhemmin minulle tarjottiin mahdollisuutta kehittää Play-Doh Power Solutions -yrityskoulutus. Sitä olen kai tehnyt viimeiset neljä vuotta.

Galen Low: Rakastan sitä, että kaiken lähtökohtana oli kiinnostus ihmisten kukoistamisen auttamiseen. Kun vedät tarinasi yhteen, se käy järkeen.

Kun ihmiset kokoontuvat työpajaan, heillä on yhteinen tavoite. Haluamme heidän kukoistavan. Tilanne ei ehkä ole kaikkein mukavin. Sinun täytyy vapauttaa jotakin sekä itsessäsi, jotta pystyt fasilitoimaan, että osallistujissasi, jotta he voivat kukoistaa.

Pidän tästä teemasta, joka liittyy siihen, miksi työpajasta ja fasilitoimastasi sessiosta kannattaa välittää. Ei vain siksi, että sinun täytyy järjestää se, vaan siksi, että ehkä osa tavoitellusta lopputuloksesta on auttaa osallistujia pääsemään eteenpäin.

Theresa Bailey: Ehdottomasti. Uskon, että ihmiset aistivat, kun vain vedät työpajan läpi sen vetämisen vuoksi. Se on yksi ensimmäisistä asioista, joista puhun. Se johtaa varmaan myös joihinkin muihin aiheisiin, mutta mitkä ovat tavoitteesi? Sinulla on päämäärät ja asiat, jotka haluat saavuttaa. Puhun tarkistuslistan kohdista. Mitkä siis ovat työpajan tavoitteet, mutta myös millaisen maailmankuvan tuot siihen?

Minulle tavoitteet ovat kuin tarkistuslistan kohtia, kun taas aikomukset ovat kuin keilaradan laidat ihmisille, jotka opettelevat keilaamaan. Kun asetat työpajalle aikomukset ja saat muutkin tekemään niin, olette kaikki sitoutuneita samaan asiaan. Silloin on helpompi saada ihmiset mukaan ja toteuttaa todella tehokas työpaja.

Galen Low: Pidän tuosta kehystyksestä, sillä tavoitteiden saavuttaminen on kuin kohdan merkitseminen tarkistuslistaan. Ei ole tavallista, että työpajan jälkeen kaikki sanovat: kyllä, merkitsimme kaikki kohdat. Se voi olla hyvä tapa arvioida, käytimmekö ajan viisaasti ja saimmeko sen, mitä tulimme hakemaan. Työpajan onnistumiseen liittyy kuitenkin myös jotakin vaikeasti määriteltävää.

Voisin ehkä kääntää kysymyksen sinulle, koska olet pitänyt paljon työpajoja ja vetänyt monia sessioita. Mikä tekee työpajasta osallistujille mukaansatempaavan, olipa kyseessä etä-, hybridi- tai lähitoteutus? Mikä saa ihmiset tuntemaan, että aika oli todella arvokasta?

Theresa Bailey: Luulen, että olen tässä erilainen. En halua sanoa ainutlaatuinen, mutta minulle on tärkeää varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus osallistua. Voimme pohtia, mikä on mukaansatempaavaa ja mikä ei. Usein ei ole mukaansatempaavaa, jos yhdellä ihmisellä on kaikki puheaika ja muut vain vastaanottavat tietoa.

Toisaalta osallistuminen voi olla pelottavaa ihmisille, jotka eivät ole tottuneet saamaan tilaa tai jotka pelkäävät osallistumista. On siis löydettävä tapa saada ihmiset mukaan keskusteluun niin, että se tuntuu merkitykselliseltä. Kuka pitää epäolennaisista tutustumisharjoituksista? Hyvin harva. Olen kysynyt tätä, ja ehkä noin seitsemän prosenttia ihmisistä sanoo rakastavansa tutustumisharjoituksia, ellei niitä voi yhdistää heidän työhönsä.

On siis löydettävä tapa osallistaa ihmiset tavalla, joka tuntuu merkitykselliseltä. Silloin nekin, jotka eivät pidä osallistumisesta, osallistuvat todennäköisemmin. Samalla heidän olonsa on turvallinen eivätkä he tunne joutuvansa erityiseen huomion kohteeksi. Minusta tuottavuus, osallistavuus ja turvallisuus muodostavat hyvän työpajan.

Galen Low: Pidän erityisesti turvallisuuden näkökulmasta. Kyse on melkein tasapainosta: toinen osallistuja vei kaiken puheajan, eikä kukaan muu päässyt osallistumaan. Toisaalta olin sessiossa, jossa minun oli pakko osallistua, ja ajattelin, että tämä on todella ärsyttävää.

Turvallisuuden ja mukavuuden välillä on tasapaino. Tarkoitus ei välttämättä ole raahata ketään väkisin osallistumaan, vaan tehdä osallistumisesta hänelle mukaansatempaavaa. Jossain vaiheessa työpajaa hän voi ajatella: itse asiassa voin osallistua, se on turvallista ja panokseni on arvokas.

Theresa Bailey: Ehdottomasti. Olen usein projektin aloitusvaiheessa, olipa kyseessä projektipäällikkö tai se, miten asiat on järjestetty, luomassa pohjaa tulevalle työlle. Projektipäälliköille tämä on mielestäni todella tärkeä osa työtä: on selvitettävä, miten aiomme työskennellä yhdessä.

On varmistettava, että ihmiset, joiden ääni yleensä kuuluu hiljaisempana, löytävät tavan osallistua. Se voi tarkoittaa puheenvuoron käyttämistä, viestin lähettämistä tai jotakin muuta heille sopivaa. Heidän on tiedettävä, että heillä on turvallinen tapa tulla mukaan ja että heidän äänensä on yhtä arvokas kuin muidenkin. Tämän voi mahdollistaa suunnittelemalla, miten työpaja toteutetaan, ja sama toimintatapa voi jatkua muussa työssä.

Galen Low: Tämä on hyvä johdanto, sillä ajattelin, että voisimme perehtyä lähestymistapaasi työpajoihin. Haluan keskittyä erityisesti etä- ja hybriditoteutuksiin. Kerroit alussa uskomattoman tarinan siitä, miten jouduit selvittämään asiat paineen alla.

Kaikki taika ei kuitenkaan tapahdu "huoneessa". Joskus tärkeää on suunnittelu ja tarkoituksellisuus. Voisitko käydä kanssamme läpi tärkeimmät asiat, joita ajattelet valmistautuessasi etä- tai hybridipajaan?

Millaiset lähestymistavat auttavat vapauttamaan mielikuvituksen ja luovuuden sekä saamaan osallistujat innovointitilaan?

Theresa Bailey: Tässä on useita vaiheita, mutta olennaista on selvittää, mitä haluat saavuttaa ja miten saat kaikki tuntemaan, että he näkevät itsensä tehtävässä työssä.

Puhun yleensä useita kertoja sen henkilön kanssa, joka on kutsunut minut mukaan. Saatan keskustella myös muiden ihmisten kanssa saadakseni heidän näkemyksensä, tai voimme pitää yhteisen puhelun asian selvittämiseksi. Sitten suunnittelen kokonaisuuden käänteisesti. Selvä, nämä ovat kolme asiaa, jotka haluamme käsitellä.

Tiedän muuten, että kokonaisen päivän etätyöpajoja en suosittele. Jaa työpaja mieluummin parille päivälle. Se on ihmisille paljon helpompaa, jos se vain on mahdollista. Mieti sitten, miten rakennat kokonaisuuden. Minulla on melko vakiintunut tapa toimia. Ensimmäinen tunti keskittyy yleensä siihen, että luomme puitteet loppupäivän työlle. Siihen voi käyttää jopa puoli tuntia tai 45 minuuttia.

Tarkoituksena on saada kaikki sitoutumaan siihen, mitä teemme, ja selvittää hieman, miltä heistä tuntuu. Sen jälkeen työpaja rakennetaan käytännön asioiden ympärille: milloin tauot pidetään, että taukoja varmasti pidetään, milloin niistä ilmoitetaan etukäteen ja millainen kamerakäytäntö on.

Tästä voisimme puhua yksityiskohtaisemmin sen mukaan, missä olet, sillä käytännöt ovat hyvin erilaisia.

Galen Low: Ennakkotyö. Osallistujana työpajassa ollut voi helposti ajatella, että fasilitaattorilla on valmis asialista, jonka hän tuo mukanaan ja toteuttaa sellaisenaan.

Todellisuudessa suuri osa työstä on etukäteen tehtävää yhteistyötä ja tutkimusta: ketkä osallistuvat, mitä haluamme saavuttaa, miten varmistamme yhteisen suunnan niiden ihmisten kanssa, jotka pyysivät sinua mukaan, ketkä osallistuvat, millaiset käytännöt asetetaan ja mitä odotuksia luodaan.

Pidän myös siitä, että etä-, hybridi- ja lähityöpajat ovat erilaisia. Tarkkaavaisuus ja ennen uupumusta käytettävissä oleva aika vaihtelevat sen mukaan, toteutetaanko työpaja kasvokkain, etänä vai hybridinä. Kaikki tämä täytyy suunnitella ja kertoa osallistujille: tässä on se, mitä voitte odottaa ja mitä tulemme tekemään.

Taika tapahtuu tietenkin fasilitoidessa, mutta ilman valmistautumista ja ennakkotyötä sitä ei synny. Onko sinulla ollut tilanteita, joissa ihmiset ovat sanoneet: "Tiedän, että lähetit minulle Play-Dohia ja että kyseessä on työpaja, mutta en halua pitää kameraa päällä. Olen pahoillani"?

Theresa Bailey: Joskus kyse on kaistanleveydestä. Erityisesti meidän alueellamme jotkut sammuttavat kameran, mutta laittavat sen päälle näyttääkseen, mitä ovat luoneet. Se on ihan hyvä. Joskus taustalla tapahtuu asioita, joista ihmiset eivät halua muiden tietävän. Pyydämme kuitenkin vähintään näyttämään, mitä he ovat tehneet. Yleensä tämä sopii ihmisille, koska rakenteemme ansiosta he haluavat nähdä, mitä muut tekevät, ja pitävät siitä, että muut näkevät heidän reaktionsa.

Teemme erilaisia asioita, kuten käytämme musiikkia. Usein näkee ihmisten tanssivan hartioillaan. He eivät siis nouse fyysisesti tanssimaan, mutta siitä syntyy ympäristö, jossa ihmiset haluavat nähdä toisensa. Sanon joskus kameran sammuttaville osallistujille, että teen itsekin niin. Jos kaikkien kamera on jatkuvasti pois päältä, tauon tarvetta on kuitenkin vaikeampi arvioida, koska energiaa ei pysty lukemaan yhtä hyvin.

Siksi olisi hyvä pitää kamera joskus päällä, vaikka se olisi välillä pois päältäkin. Se auttaa kaikkien yhteiseen energiaan.

Galen Low: Tuo käy järkeen. Pidän perustelusta. Näen usein sessioita, joissa on tiukka sääntö: kameroiden on oltava päällä. Sinä kuitenkin mainitsit neljä hyvää syytä siihen, miksi joku saattaa pitää kameran pois päältä, ja neljä hyvää syytä siihen, miksi kameraa ei pidä vaatia päälle vain siksi, että fasilitaattori niin sanoo. Kameran avulla voit lukea tilannetta, ymmärtää, mitä ihmiset tarvitsevat ja miten he reagoivat, edistää työskentelyä, saavuttaa tavoitteet ja toteuttaa aikomukset.

Theresa Bailey: Aivan, ja se palaa juuri aikomuksiin.

Jos olemme sopineet yhteisistä työpajan aikomuksista, kysyn ihmisiltä, mitkä heidän aikomuksensa ovat. Silloin ihmiset irtautuvat epätodennäköisemmin, koska he ovat itse vastuussa toiminnastaan kokouksessa. Näin on missä tahansa kokouksessa, ei vain työpajassa. Lopputulos riippuu siitä, millaisen energian tuot mukaan.

Jos kaikki menee huonosti, otan siitä osan vastuusta, mutta kuinka paljon energiaa sinä tuot tähän? Voimme joko viettää yhdessä hienon päivän tai olla viettämättä. Ihmisten vastuuttaminen tästä toimii yleensä eduksesi.

Galen Low: Pidän tuosta. He hallitsevat itse sitä, kuinka arvokkaaksi aika muodostuu, eivät vain sinä fasilitaattorina.

Puhutaan itse sessiosta, fasilitoinnista ja osallistujille luotavasta kokemuksesta, johon he voivat sitoutua. Olen nähnyt, miten haastavaa se voi olla jopa kokouksissa. Hybridi- tai etäkokouksessa on vaikea tietää, miten puheenvuoroon pääsee, miten kätensä nostaa, miten osallistuu tai miten saa äänensä kuuluviin muiden voimakkaiden äänten joukossa. Tilanne on erityisen hankala, jos olet etäosallistuja muiden ollessa paikan päällä etkä kuule hyvin.

Miten teet kokemuksesta demokraattisen etä-, lähi- tai hybriditoteutuksessa? Miten hallitset hybridisessioon liittyviä turhautumisen aiheita, kuten tekniikkaa, psykologista turvallisuutta tai osallistujien näennäistä mahdollisuutta ja tapaa osallistua?

Theresa Bailey: Opimme edelleen, tietenkin, ja tekniikka muuttuu kaikkialla. Lisäksi käyttämämme teknologia voi muuttaa kokemusta täysin. Kokemus on erilainen Teamsissa, Google Meetissä tai millä tahansa alustalla, jota käytämme. Jälleen tarvitaan suunnittelua. Tässä on kaksi eri asiaa. Fyysinen työpaja vaatii tekemäni työn yhteydessä paljon tavaroiden kantamista tai lähettämistä paikalle.

Hybridi- tai virtuaalityöpaja vaatii enemmän testaamista, jotta voimme varmistaa, että kaikki tarvittava on saatavilla. Meidän on tiedettävä, missä kamerat ovat, jos täällä on kolme ihmistä samassa huoneessa ja muualla yksittäisiä osallistujia, sekä varmistettava, että voimme huomioida kaikki. Se vaatii hieman enemmän suunnittelua ja vaivaa.

Voit tehdä vain sen, minkä voit. Tekniikka on tekniikkaa, kuten tiedämme. Se on hienoa, mutta voi myös joskus pettää. On tärkeää, että huoneessa on joku auttamassa ihmisiä. Lisäksi kannattaa nimetä joku omasta organisaatiosta tai muualta auttamaan osallistujia kirjautumisessa tai seuraamaan kysymyksiä siltä varalta, että minä fasilitaattorina unohdan seurata keskustelua tai en huomaa chattia.

Kun joku auttaa seuraamaan näitä asioita, sillä on suuri vaikutus sujuvuuteen, koska kukaan ei tunne jäävänsä huomiotta.

Galen Low: Pidän tästä todella paljon. Haluaisin melkein tehdä niin omissa kokouksissani. On ollut tilanteita, joissa haluan jakaa tietokoneen näytön, mutta en silloin näe ketään.

Sitten joku nostaa kätensä ja kuuluu ääni. Ajattelemme, että joku haluaa kysyä jotakin, mutta emme tiedä kuka se on emmekä näe häntä. Tilanne on kiusallinen, ja joskus kysymykset jäävät huomaamatta. Pidän ajatuksesta, että jonkun pitäisi varmistaa, ettei mikään jää huomiotta tai putoa välistä. Juuri se lannistaa ihmisiä sessiossa: he ajattelevat, että nostin käteni, mutta kukaan ei reagoi, tai esitin kysymyksen, mutta kukaan ei nähnyt sitä.

Ja arvaa, mitä teen loppusession ajan? En osallistu.

Theresa Bailey: Tehtävää voi myös kierrättää. Sama henkilö ei tarvitse olla vastuussa joka kerta. Kierrättäminen on itse asiassa tehokasta, koska kaikkien täytyy vuorollaan keskittyä. Näet, kun joku esittää kysymyksen, tai hän alkaa vastata ja muutkin alkavat vastata chatissa.

Juuri sitä haluat. Haluat ihmisten seuraavan keskustelua ja välittävän aiheesta niin paljon, että he viestivät keskenään. Varmistan myös, että ihmiset tietävät, milloin he eivät halua keskeyttää. Joskus haluan, että ihmiset keskeyttävät, mutta joskus minun täytyy vain saada materiaali käytyä läpi, jotta voimme siirtyä seuraavaan osaan.

Kerro ihmisille, milloin heidän pitäisi keskeyttää. Jos he eivät halua keskeyttää, varmista, että he tietävät voivansa kirjoittaa asian chattiin ja että palaamme siihen. Se on todella tärkeää ja tehokas tapa hallita kaikkia erilaisia osallistumistapoja.

Galen Low: Odotusten hallinta on nykyään hyvin laaja ilmaus, mutta session yhteydessä pidän siitä, että on olemassa suhteellisen yksinkertaisia tapoja luoda ihmisille selkeyttä. Olen ollut tällaisessa kokouksessa. Monissa yhteisömme sessioissa sanon heti alussa käytännön asioiden yhteydessä, että chattiin voi kirjoittaa.

Se ei häiritse eikä ole epäkohteliasta. Se on täysin sallittua, eikä viestin tarvitse edes liittyä aiheeseen. En ollut tajunnut ennen kuin sanoit sen, että näin ihmisille kerrotaan, ettei heidän tarvitse keskeyttää keskustelun kulkua. Olen ollut kokouksissa, joissa tästä ei ole sovittu. Puhuja näkee viestin chatissa ja kokee, että siihen täytyy vastata heti.

Se keskeyttää puheen, vaikka kyseessä olisi voinut olla vain kommentti tai vastaus kysymykseen. Pidän ajatuksesta, että keskustelua voi käydä molemmissa paikoissa, että on hetkiä keskeyttämiseen ja hetkiä, jolloin sitä ei ehkä haluta. Lisäksi joku seuraa chattia, kysymyksiä ja niitä, jotka haluavat kohteliaasti osallistua keskeyttämättä.

Näin syntyy kokemus, jossa kaikki tietävät, mitä tapahtuu. Tilanne on selkeä.

Theresa Bailey: Ehdottomasti. Uskon, että ihmiset pitävät rakenteen ja joustavuuden yhdistelmästä. Se auttaa paljon verkossa, koska tilanne muistuttaa enemmän tällaista keskustelua ja ihmiset voivat tuntea osallistuvansa.

Galen Low: Puhuimme myös siitä, ettei kokemuksesta tehdä vain demokraattista, vaan osallistavuutta ja esteettömyyttä vahvistetaan. Play-Doh on kiinnostava väline, koska siihen osallistuminen on monella tavalla hyvin esteetöntä.

Meillä on kuitenkin sessioita, joihin osallistuu erilaisia toimintakykyjä omaavia ihmisiä. Session suunnittelutapa, riippumatta siitä käytetäänkö Play-Dohia vai ei, ei välttämättä mahdollista heidän osallistumistaan. Oletko saanut vinkkejä, lisännyt jotakin lähestymistapaasi tai asettanut tavoitteita, joiden avulla voisit tehdä sessioistasi eri toimintakykyjen omaaville ihmisille esteettömiä?

Entä ihmiset, jotka eivät ehkä itse määrittele itseään neurotyypillisiksi, tai ihmiset, joilla on erilaisia fyysisiä toimintakykyjä? Millainen lähestymistapasi on?

Theresa Bailey: Monet neuroepätyypilliset ihmiset pitävät todella paljon erilaisten materiaalien kanssa työskentelystä. Siksi työpaja on heidän keskuudessaan menestys. Pyrin todella olemaan mahdollisimman osallistava. Se palaa jälleen suunnitteluun, mahdollisuuksien mukaan osallistujien selvittämiseen ja heidän kanssaan työskentelyyn sen pohtimiseksi, miten voimme olla osallistavampia.

Kerroin sinulle tilanteesta, jossa esittelin työtäni pöydälliselle ihmisjoukolle, jota en ollut aiemmin tavannut. Olin tavannut joitakin heistä, mutta en kaikkia. Kerroin, mitä teen. Paikalla oli henkilö, jolla oli molemmat kädet amputoituina, sekä sokea nainen. Se sai minut todella pohtimaan, miten voisin tehdä työstäni kaikkien kannalta osallistavampaa.

Todellinen vastaus on mielestäni kysyä ihmisiltä, miten he voisivat osallistua. He saattavat antaa vastaukset helpommin kuin minä keksisin niitä. Näissä tilanteissa kannattaa siis työskennellä erilaisten toimintakykyjen omaavien ihmisten ja heidän tukihenkilöidensä kanssa. Silloin keksitte ratkaisut, joiden avulla kaikki voivat osallistua ja tuntea olonsa hyväksi. Ihmiset pitävät siitä, että heiltä kysytään. Kysy siis heiltä.

Galen Low: Pidän tuosta eteenpäin suuntautuvasta lähestymistavasta. Kyse ei ole siitä, ettei tämä tule toimimaan tämän ryhmän kanssa, vaan siitä, miten saamme sen toimimaan tämän ryhmän kanssa. Sitten syntyy keskustelu, vuoropuhelu ja kuuleminen.

Esteettömyydessä on usein jonkinlainen hyvä käytäntöihin, vaatimustenmukaisuuteen tai sääntelyyn liittyvä näkökulma. Esimerkiksi verkkosivuston näkövammaisille käyttäjille tarkoitetut ruudunlukijat. Kun olemme kuitenkin keskustelleet näiden ihmisten kanssa siitä, miten he ovat muokanneet elämäänsä toimivaksi, ratkaisut ovat usein hieman laatikon ulkopuolelta.

He ovat keksineet omia innovatiivisia ideoitaan, joita ei löydy oppikirjoista. Kun asiaa pohtii, voi todeta, että näin sitä käytetään tosielämässä. Kyse ei ole vain mahdollisista huomioon otettavista seikoista, jotka voivat olla hyviä, mutta eivät välttämättä heijasta sitä, miten ihmiset todella toimivat tällaisissa tilanteissa. Rakastan ajatusta, että yksinkertaisesti kysytään, koska heillä on varmasti ideoita.

He voivat sanoa, ettei Play-Doh toimi heille. Mutta heillä voi myös olla ideoita, ja he arvostavat sitä, että heidän mielipidettään kysytään ja heille mahdollistetaan osallistuminen.

Theresa Bailey: Niin. Jos jokin tapa ei sovi heille, voimme ehkä löytää muita osallistumistapoja. He voivat antaa palautetta muilla tavoilla ja pohtia esittämiämme kysymyksiä. Mahdollisuuksia on monia, mutta kysyminen on paras ja suorin tapa saada laadukasta tietoa.

Galen Low: Lopuksi halusin puhua työpajan jälkeisestä ajasta. Aioin kysyä, mistä tiedät session onnistuneen, mutta käännän kysymyksen toisin: mikä on parasta, mitä joku voisi sanoa osallistuttuaan työpajaasi?

Theresa Bailey: Hyvä kysymys. Luultavasti juuri siksi rakastan työtäni, että saan palautetta välittömästi ja pyydän sitä. Kysyn palautetta tietyllä tavalla. Yleensä pyydän jokaista kertomaan yhden sanan, joka kuvaa hänen oloaan. Jotkut ovat lähettäneet minulle myöhemmin viestin ja kertoneet, että käsittelemämme käsite tai tapa, jolla käsittelimme sitä, muutti heidän elämänsä.

Se on melko voimakasta. Tietenkin saan myös suosituksia. Eilen koin kuitenkin jotain todella mielenkiintoista. Työskentelin mies- ja naisryhmän kanssa. En tiedä tarkkaa ikäjakaumaa, mutta se oli laaja, ehkä 25–65 vuotta.

Takana oli ryhmä, jonka ajattelin muodostuvan ongelmaksi. Ajattelin, että juuri tuon pöydän luokse minun täytyisi kävellä jatkuvasti ja varmistaa, että he pysyvät mukana ja että kaikki sujuu. Lopuksi pyysin yhtä sanaa kuvaamaan heidän oloaan. Anteeksi vain, mutta kyseessä oli miesryhmä. Kun kävelin heidän luokseen ja kysyin koulutuksen jälkeistä oloa kuvaavaa sanaa, he sanoivat sanan olevan "täyttynyt".

Kysyin: täyttynyt? He vastasivat myöntävästi. Sitten he osoittivat kahta miestä ja sanoivat, etteivät nämä olleet koskaan leikkineet Play-Dohilla. Heillä ei ollut sitä kotona. He kokivat erittäin vapauttavaksi sen, että he saattoivat olla luovia, leikkiä aikuisina ja ilmaista ideoita eri tavoin. Täyttynyt oli voimakas sana. En kuule sitä joka päivä, mutta eilen kuulin sen kahdelta yli 50-vuotiaalta mieheltä.

Galen Low: Vau. Se on uskomatonta. Rehellisesti sanottuna juuri tuossa on taika. Oli sana sitten täyttynyt tai pelkästään se, että lähtee tyytyväisenä ja kokee jonkin tuntuneen enemmän leikiltä, sillä voi olla paljon merkitystä. Se ei ole vain tuottavaa, vaan jopa oivalluttavaa.

Onko oivalluttava oikea sana? Se voi todella auttaa näkemään asioita eri tavalla kuin ennen. Rakastan tuota. Siksi teemme tätä työtä, siksi fasilitointi on tärkeää, sessiot ovat tärkeitä, ihmisten kokoaminen yhteen on tärkeää ja innovoinnin herättely on tärkeää.

Theresa Bailey: Ehdottomasti. Jos en kuulisi sanoja motivoitunut, osallistunut, yhteistyökykyinen, luova ja virkistynyt, palaisin työpajani pariin ja muokkaisin sitä, jotta saisin lopuksi kuulla juuri nämä sanat.

Galen Low: Vau, pidän tuosta.

Theresa, kiitos paljon tästä pienestä mestarikurssista, joka käsitteli etä- ja hybridipajojen fasilitointia. Saimme paljon hyviä vinkkejä. Arvostan tätä todella.

Theresa Bailey: Ilo oli minun puolellani. Rakastan työtäni ja sitä, kun muut ihmiset voivat käyttää tietoa, jonka olen oppinut kantapään kautta, ja tehdä elämästään helpompaa sekä itselleen että kaikille muille.

Galen Low: Olen vihjaillut Play-Dohista koko keskustelun ajan. Miten ihmiset voivat oppia lisää työstäsi?

Theresa Bailey: He voivat käydä verkkosivuillani osoitteessa starfishsynergies.com tai löytää minut LinkedInistä. Olen Theresa Bailey, ja olen se henkilö, jonka profiilikuvassa on Play-Dohia. Rakastan työtäni. On hienoa tuoda ihmisiä yhteen ja käynnistää työskentely. Käytän tätä eniten projektipäälliköiden kanssa. Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa.

Galen Low: Mahtavaa.

Selvä, siinä kaikki tältä kertaa. Kuten aina, jos haluat liittyä keskusteluun yli tuhannen samanhenkisen projektinhallinnan puolestapuhujan kanssa, liity yhteisöömme. Käy osoitteessa thedigitalprojectmanager.com/membership ja lue lisää. Jos pidit kuulemastasi, tilaa podcast ja pysy yhteydessä osoitteessa thedigitalprojectmanager.com.

Ensi kertaan, kiitos kuuntelusta.